Lily Allen levytti Womanizerin – poistettiin YouTubesta, kuuntele!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Lily Allen on saanut viime aikoina mukavasti jalansijaa myös Yhdysvalloissa ja esimerkiksi Rihanna kertoi äskettäin haluavansa tehdä hänen kanssaan dueton seuraavalle albumilleen. Nyt Lily Allen on ehtinyt jo coveroida Britney Spearsia.

Lily Allen on tehnyt Spearsin uudesta Womanizer-singlestä oman versionsa. Asiasta uutisoineen MTV:n mukaan Allen on kertonut tehneensä biisistä kokonaan omansa nostamalla hieman sen sävellajia ja tekemällä siitä ”mustalaisasenteella” varustetun akustisen version.

Hittikappaleen uusi versio julkaistiin ensin YouTubessa, mutta kappale poistettiin sieltä luvattomana levy-yhtiön pyynnöstä. Lily Allenin versio ehti kuitenkin päätyä lukuisille verkkosivustoille ja sen voi kuunnella esimerkiksi amerikkalaisen Stereogum-musiikkikaupan sivuilta tästä linkistä. Vahvistamattomien huhujen mukaan Allenin version olisi tuottanut Mark Ronson, mutta hän ei ole suostunut vahvistamaan tietoa. Viralliseen julkaisuun asti levytys tuskin koskaan päätyy.