Malin Akerman alastomana seksikohtauksessa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Parhaillaan Suomenkin teattereissa esitettävä Watchman-elokuva on saanut paljon enemmän palstatilaa naistähdensä Malin Akermanin kuin menestyksensä johdosta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
Lue myös Kilpauimari Louna Kasvio treenaa Teneriffalla – näyttävät terveiset altaan reunalta

Nyt verkkoon on vuodettu kyseisessä elokuvassa nähtävä kohtaus, jossa Akerman nähdään alastomana seksikohtauksessa. Katso video 1 ja video 2 tästä tai kuvat tästä.

Kuvista ja videoista ei käy kuitenkaan selville, millainen tuoksu kohtauksia kuvatessa oli, mutta Akerman kertoi äskettäin, että hänen roolihahmonsa kelta-musta -supersankariasu haisi aivan kondomeille.

Tukholmassa syntynyt 30-vuotias Malin Akerman tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös elokuvissa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.