Lily Allen iskemässä hanskat tiskiin ja lopettamassa uransa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tuoreimmalla albumillaan viimein maailmanlaajuistakin suosiota saanut brittipoppari Lily Allen on tehnyt viime aikoina kovasti työtä käynnistääkseen uransa myös Yhdysvalloissa.

Läpimurron kynnyksellä hän on kuitenkin nyt yllättäen ilmoittanut harkitsevansa uransa lopettamista parhaillaan meneillä olevan It’s Not Me, It’s You -albuminsa kiertueen jälkeen. Lily kertoi asiasta Australiassa.

– Tämän levyn ja kiertueen jälkeen olen aloittamassa aivan uutta liiketoimintaa, mutta en voi kertoa siitä vielä enempää. Harkitsen todella vakavasti musiikkiurani lopettamista, Lily Allen kertoi Showbiz-julkaisun mukaan.

Lily vihjasi, että tuo uusi liiketoiminta voisi olla vaateliikkeen perustaminen yhdessä hänen näyttelijäystävänsä Jaime Winstonen kanssa. Myyntiin olisi tulossa mahdollisesti parivaljakon yhdessä suunnittelemia vaatteita. Allen on tosin aiemmin vihjannut haluavansa perustaa konditorian.