Katy Perry oli vararikossa ennen menestystään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Katy Perry lukeutuu tällä hetkellä maailman seuratuimpiin poptähtiin. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, ja ennen menestystään Katy Perry oli taloudellisesti lähes vararikossa.

24-vuotias supertähti nauttii nyt parin jättihitin avulla saamastaan menestyksestä, mutta hän ei kuitenkaan ota mitään itsestäänselvyytenä. Amerikkalaisen Paper-lehden haastattelussa poppari kertoo uransa kivisestä alkutaipaleesta, menettämistään levytyssopimuksesta ja taloudellisesta ahdingostaan.

– Kirjoitin shekkejä maksaakseni asuntoni vuokran, vaikka minulla oli tililläni vain 15 dollaria. Kirjoitin itselleni muistilapulle ”Jumala auta minua”. En suosittele sellaista elämää kenellekään, Katy Perry kertoi.

– Kerroin ihmisille, että tulen julkaisemaan oman levyn, mutta kolmen vuoden kuluttua olin saanut potkut kahdesta levy-yhtiöstä. Ihmiset sanoivat, että minä en tule julkaisemaan omaa levyäni ja syyttivät minua valehtelijaksi.

Lopulta menestys otti tuulta alleen ja Katy Perry nousi ruotsalaisperäisen I Kissed A Girl -jättihitin voimin listoille ja massiiviseen radiosoittoon ympäri maailmaa. Tähti kuitenkin tietää, että menestys voi loppua yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

– Tuolla on viisisataa tyttöä, jotka vaikka kuolisivat päästäkseen tähän asemaan. En voi ottaa mitään itsestäänselvyytenä. Kaikki riippuu kovasta työstä. Niin sen täytyy olla.

Uusimmat