Katy Perryn keikkabussiin murtauduttiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry on parhaillaan kiertämässä Euroopan kesäfestivaaleja. Eilen hän esiintyi Nyonissa Sveitsissä Caribana-festivaaleilla. Sitä ennen poppari kiersi hetken aikaa Britanniaa.

Brightonin keikalla viime torstaina laulajan keikkabussiin päätyi kuitenkin yllättäen kutsumattomia vieraita. Bussissa ei ollut murtohetkellä kovinkaan paljoa arvokasta omaisuutta, joten varkaat eivät olisi saaneet kovinkaan suurta saalista onnistuessaan. Nyt roistoilla kävi kuitenkin huonompi tuuri.

– Joku murtautui juuri keikkabussiimme. He jäivät kiinni. Onneksi bussissa oli vain glitteriä, kissapukuja, hedelmiä ja Absolutely Fabulous -sarjan tuotantokausi. Huono juttu heille, Katy Perry kirjoitti Twitter-blogissaan.

Daily Mirror -lehden mukaan varkaat jäivät kiinni verekseltään jo ennen kuin ehtivät poistua keikkabussista.