Katastrofi Madonnan konserttipaikalla – yksi kuoli ja kuusi loukkaantui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Juuri tulleen tiedon mukaan Madonnan konserttilava on kaatunut tänään Marseillessa, Ranskassa. Lavaa oltiin parhaillaan rakentamassa lauantaista konserttia varten.

Reuters-uutistoimiston mukaan jättimäisellä Velodrome-stadionilla tapahtuneessa kohtalokkaassa onnettomuudessa on kuollut yksi ihminen ja kuusi on lisäksi loukkaantunut. Lavan alle jäi useita työntekijöitä, ja loukkaantuneista kahden tila on tällä hetkellä vakava. Lavan sortumisen syystä ei ole vielä tietoa. Konsertti on viranomaisten mukaan peruttu.

Vielä ei ole tiedossa onnettomuuden mahdollisia vaikutuksia Madonnan tuleviin konsertteihin. Supertähden on määrä esiintyä Helsingissä elokuun alussa.