Jordana Brewster on uusi seksikäs Hollywood-hottis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Jordana Brewster on monille vielä tuntematon Hollywood-nimi, jonka uralle ennustetaan parhaillaan nousujohteista kehitystä. Kuvankaunis tummaverikkö on tosin jo aiemmin nähty useita kertoja valkokankaalla, mutta läpimurto on antanut vielä odottaa itseään.

Muutamissa televisiosarjoissa ja elokuvissa urallaan tähän mennessä näytellyt Jordana Brewster on nyt ikuistettu shoppailemassa Beverly Hillsissä. Valkoiseen toppiin ja rentoihin farkuihin pukeutunut kaunotar sai jakaa jo nimikirjoituksia, mutta tulevaisuudessa nimmarinpyytäjiä lienee paljon nykyistä enemmän. Katso kuvat tästä.

29-vuotias Panamassa syntynyt, mutta Lontoossa ja Rio De Janeirossa varttunut monikulttuurinen Jordana Brewster tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa The Fast And The Furious, Mr & Mrs. Smith ja Texasin moottorisahamurhaaja.

Ensimmäisen roolinsa hän teki vuona 1995 televisiosarjassa All My Children, jossa hänet nähtiin vain yhdessä jaksossa. Ulkonäöltään Jordana Brewster on jotain Demi Mooren ja Jennifer Love Hewittin välimaastosta. Hän on ollut useaan otteeseen mukana Maxim-lehden sadan seksikkäimmän naisen listalla. Brewster avioitui vuonna 2007 tuottaja Andrew Formin kanssa.