Lisätietoja teinitähden alastonkuvista – uudet ovatkin vanhoja

Viihdeuutiset · Stara.fi

High School Musical -elokuvien teinitähtenä tunnetuksi tullut Vanessa Hudgens on jo toistamiseen kohuotsikoissa verkkoon levinneiden alastonkuviensa merkeissä. Pari vuotta sitten internetiin levisi ensimmäinen erä nakuposeerauksia ja tällä viikolla sama toistui.

Vanessa Hudgens kertoi itse vain pari viikkoa sitten ottaneensa skandaalista opikseen. Tästä syystä uusi kuvaskandaali tuli todellisena yllätyksenä. Tuoreimpien tietojen mukaan kuvat ovat kuitenkin vanhoja, jopa niin vanhoja, että ne on ikuistettu ennen pari vuotta sitten levinneitä kuvia, E! Online uutisoi.

– Hän ei ole tehnyt enää mitään sellaista ensimmäisten kuvien päädyttyä julkisuuteen. Nämä uudet kuvat ovat itse asiassa vanhoja, lähde kertoi.

Vanessa Hudgens ei siten ole jatkanut ”harrastustaan” kuvata itseään alastomana kännykkäkameralla, kuten aiemmin uskottiin. Edellisellä kerralla Vanessa julkaisi kuvista lehdistötiedotteen, jossa hän pyysi asiaa anteeksi. Julkaisun saamien tietojen mukaan tällä kertaa tiedotetta ei ole luvassa.