Madonna lähes tajuttomaksi keikallaan – kahdesti! Katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Innokkaana kuntoilijana tunnettu poptähti Madonna esiintyi lauantaina Sofiassa, Bulgariassa. Konserttinsa aikana supertähti tarvitsi kuitenkin apua pysyäkseen pystyssä lavalla.

Hyvästä ruumiillisesta kunnostaan huolimatta Madonna oli kahteen otteeseen pyörtymispisteessä, ja tanssijoiden piti pitää tajunnan rajamailla häilynyttä laulajatähteä pystyssä. 51-vuotias poptähti ei ilmeisesti ole enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. Katso video tästä.

Ensimmäisen kerran tajunta alkoi hiipua Holiday-hitin kohdalla, jolloin tanssijan piti tukea supertähteä. Vielä pahempi tilanne tuli kuitenkin Spanish Lesson -kappaleen aikana, jolloin Madonna vaikuttaa ainakin The Sun -lehden videon perusteella menettävän hetkeksi tajuntansa. Myös laulajaa kannatellut tanssija oli ihmeissään tilanteesta.

Lehden saamien tietojen mukaan Madonna oli itsekin huolissaan. Hän joutui esimerkiksi pitämään takahuoneessa tavallista pidempiä taukoja kesken esiintymisensä. Poppari ei kuitenkaan halunnut keskeyttää konserttiaan, vaan jatkoi sitkeästi loppuun saakka. Hänen epäillään nyt kärsivän ylirasituksesta.