Michael Jackson listaykkösenä 17 maassa – ei Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jacksonin This Is It -elokuvan soundtrack on saavuttanut virallisen albumilistan ykkössijan kaikkiaan 17 maassa. Levy debytoi Yhdysvalloissa sekä arvostetun Billboard Top 200 -albumilistan että soundtracklistan ykköspaikalla.

Yhdysvalloissa levy on myynyt ensimmäisellä viikolla perinteisissä levykaupoissa 373.100 kappaletta. Levy ylsi virallisen albumilistan ykköseksi myös kuudessatoista muussa maassa. Suomessa soundtrack on virallisen albumilistan sijalla yksitoista.

Michaelin edellinen ykkössija albumilistalla oli Invincible-albumi vuonna 2001. Thriller-levyn 25-vuotisjuhlaversio ylsi myös Billboardin katalogilistan ykköseksi lokakuussa 2008. Uransa aikana Michael Jackson on ollut kaikkiaan 51 viikkoa Billboardin albumilistan ykkössijalla. Ainoastaan Elvis Presley ja The Beatles ovat olleet listaykkösinä pidemmän aikaan kuin hän.

This Is It -soundtrack julkaistiin Suomessa 26. lokakuuta. Kahden levyn soundtrackin ensimmäinen levy sisältää alkuperäiset albumiversiot Michael Jacksonin suurimmista hiteistä. Kappaleet esiintyvät levyllä samassa järjestyksessä kuin dokumenttielokuvassa. Ensimmäisen levyn lopussa on lisäksi kaksi versiota uudesta This Is It -kappaleesta. Toinen levy sisältää varhaisia demoversioita Michaelin klassikkokappaleista She’s Out Of My Life, Wanna Be Startin’ Somethin’ ja Beat It. Levyllä on mukana myös vastikään löydetty Michaelin lausuma runo Planet Earth.