BB-Tuija ihmetteli härskejä seksipuheita

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon sunnuntaina paluun tehnyt BB-Tuija ihmetteli eilen illalla nukkumaan mennessään asukkaiden seksipuheita. Hänen mukaansa puheet olivat muuttuneet paljon ronskeimmiksi sinä aikana kun hän oli ollut poissa talosta.

Erityisesti Tuija ihmetteli Tonin puheita, jotka liittyivät valtaosaltaan takamukseen ja sen käyttöön eri ruumiin toiminnoissa ja seksissä. Talossa salatehtävää parhaillaan suorittava neitokainen muisteli, että talossa asuneet miehet olivat aiemmin lähinnä hihittelleet hänen ronskeille pissa- ja kakkapuheilleen, mutta nyt puheet ovat paljon tätäkin rajumpia.

– Täällähän puhutaan enemmän seksistä kuin silloin, kun mä olin täällä ja mä luulin, että olen se seksipuheinen tyyppi, Tuija totesi ääneen.

Ennen nukkumaanmenoa Tuija kävi Esan kanssa pitkän keskustelun muiden muassa Esan peliharrastuksesta ja peleihin liittyvistä matkoista. Neitokainen vaikutti olevan aidosti kiinnostunut asiasta, ja Esa oli tyytyväinen saadessaan pitkästä aikaa todellisen kuuntelijan. Keskustelun päätteeksi Tuija kiitti antoisasta keskustelusta ja pahoitteli Ason ja muiden mölinän aiheuttamia hetkellisiä huomion herpaantumisia.

Tuija palasi vielä myöhemmin kiittämään Esaa keskustelusta ja kertoi olevansa iloinen ollessaan taas talossa. Äänensävyn ja puheiden perusteella joku olisi voinut luulla, että Tuija olisi ollut jopa kiinnostunut Esasta muutenkin kuin vain ystävänä. Petiin päästyään Tuija sai tarpeekseen Tonin ja Ason tavasta kaivella avoimesti jalkoväliään.

– J*malauta jätkät! Kaivelette munianne ja tulette koskemaan meidän pehmoleluihin. Tää on pyhä asia, oon saanu tän entiseltä poikaystävältä. Eikö teillä ole muu kuin p*mpit mielessä? Asokin on täällä kolme kuukautta kohta ollut. Jos se ei ole itse käynyt hoitelemassa itseään, niin ei mistään ole saanut mitään, Tuija saarnasi.