Pirttihirmu BB-Tuija alisti tosimies-Ason

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon salatehtävää suoritamaan sunnuntaina saapunut BB-Tuija on saanut tilanteen talossa hyvin hallintaansa. Suoraan talopäälliköksi viikon kestävän vierailunsa ajaksi nimitetty neitokainen on laittanut erityisesti Tonin ja Ason kuriin.

Tänään BB-talon sekasotkuun lopullisesti kyllästynyt Tuija laittoi miehetkin siivoamaan, vaikka he aluksi yrittivätkin vastustaa taloon palannutta ”pirttihirmua”. Nimitys sai alkunsa, kun Tuija ajoi äskettäin Asoa takaa ympäri taloa kaulin kädessään. Joulutunnelmissa piparkakkutaloa rakentaneet asukit suuntasivat talon valmistumisen jälkeen löhöilemään olohuoneen sohville, mutta se ei päällikölle käynyt.

– Tullaanks kaikki siivoomaan, Tuija yritti ensin ehdotella.

Osa asukeista vääntäytyi sohvilta ja suuntasi siivoushommiin, mutta BB-Aso ei ollut moisesta kiinnostunut. Tuija kuitenkin käskytti hänetkin siivoamaan, vaikka mies yritti kovasti todistella ettei hän ollut sotkenutkaan. Pienen vääntämisen jälkeen Aso alistui Tuijan määräysvaltaan ja suostui auttamaan siivouksessa, vaikkakin vastentahtoisesti. Tuija istui samalla hierovassa tuolissa.

– Ajattele kun kaikki työnjohtajat istuisivat raksalla tällaisessa hierovassa tuolissa. Anteeks kun mä istun tässä ja nautin näin täysin rinnoin, mutta on kiva olla tekemättä mitään. En mä paska ole, mutta laiska, Tuija totesi.

– Kyllä sä oot vähän paskakin, Aso huuteli.

– Ole sinä Aso siellä ihan hiljaa. Etkö sä ymmärrä että sun kannattais puhua mulle vähän kauniimmin. Steffi voi sanoa mulle vaikka että pidä turpa kiinni työnjohtaja, mutta sä et saa sanoa mitään, Tuija komensi.