Lily Allen vahvisti: Lopetan urani ainakin pariksi vuodeksi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen poppari Lily Allen vahvisti syyskuussa pitkään liikkuneet huhut musiikkiuransa lopettamisesta. Viihdelehti Stara kertoi näistä huhuista ensimmäisen kerran jo puoli vuotta aiemmin. Nyt Lily on vahvistanut asian uudelleen ja todennut pitävänsä taukoa musiikin tekemisestä ja keikkailusta ainakin kaksi vuotta.

Poppari kertoi brittilläisen BBC-radiokanavan haastattelussa aikovansa musiikin sijasta keskittyä muihin asioihin. Allen kertoi aikovansa perustaa oman vaateputiikin ja levy-yhtiön. Tähden vaatekauppa ei tule olemaan mikään tavallinen putiikki, sillä Lucy In Disguise -nimeä kantavasta liikkeestä ihmiset voivat ostamisen sijaan vuokrata vaatteita.

– Koko idea on tehdä muodista demokraattista. Ajatuksena on antaa ihmisten vuokrata hienoja vaatteita sopuhintaan, jotta he voivat mennä ulos ja tuntea itsensä miljoonan dollarin arvoiseksi ilman, että se maksaa heille mijoonaa, Allen kertoi liikeideastaan.

Allen kertoi myös perustavansa levy-yhtiön, jonka tarkoituksena on tukea uusia artisteja ja kiinnittää aivan uransa alussa olevia uusia bändejä. Allenin näillä näkymin viimeinen keikka tullaan näkemän maaliskuussa 2010 Lontoon O2 Areenalla.