Näin Katy Perryä kosittiin – ilotulituksia ja norsu!

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Poptähti Katy Perry meni uudenvuodenaattona kihloihin poikaystävänsä Russell Brandin kanssa. Vasta nelisen kuukautta seurustellut pari kihlautui lemmenlomallaan Intian Jaipurissa. Nyt Brandin suorittamasta kosinnasta on levinnyt julkisuuteen yksityiskohtia, joiden perusteella itse kosintatapahtuma on kuin suoraan romanttisesta elokuvasta.

Romanttiseksi mieheksi osoittautunut Brand suunnitteli kosinnan erittäin tarkoin. Mies osti sormuksen jo muutama viikko ennen kosintaa Lontoon Cartierin liikkeestä. Pariskunta asui Intian lomallaan viiden tähden hotellin sviitissä. Kosinta-iltana Brand oli pyytänyt hotellia järjestämään heille romanttisen illallisen hotellin puutarhassa. Romanttiselle kynttiläillalliselleen pari saapui hevosen vetämillä vaunuilla.

Brand oli lisäksi pyytänyt hotellia järjestämään heille norsun, jonka selästä pari katseli keskiyöllä ilotulituksia vuoden vaihtuessa. Brand kosi, kun Perry löysi kukkien sekaan piilotetun kihlasormuksen, The Sun -lehti kertoo.

25-vuotias Perry ja 34-vuotias koomikkona työskentelevä Brand menevät huhujen mukaan naimisiin hyvinkin pian. Pariskunnan lähipiirin mukaan häät ovat tulossa jo puolen vuoden sisällä.