Mikä pöheikkö! Ovatko nämä tosiaan naistähden sääret?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntaina Los Angelesissa juhlittu Golden Globe -palkintogaala puhuttaa edelleen. Nyt viihdelehdet ovat ehtineet tutustua punaiselta matolta saatuun kuvamateriaaliin jo hieman tarkemmin, ja kuvien joukosta onkin löytynyt eräs varsin karmaiseva tapaus.

Juhlissa oli nimittäin mukana myös amerikkalainen koomikko ja televisioemäntä Mo’Nique, oikealta nimeltään Monique Imes. Hänet palkittiin illan aikana parhaan naissivuosan Golden Globe -pystillä roolistaan elokuvassa Precious. Punaisella matolla hän tuli kuitenkin paljastaneeksi säärensä, joista tuskin palkintoja heruu. Katso kuvat tästä.

Hän ei paljastellut karvaisia sääriään nyt ensimmäistä kertaa, mutta ne tuottavat joka kerta samanlaisen ihmetyksen. Mo’Nique on urallaan ja esimerkiksi kirjoittamissaan kahdessa kirjassa sivaltanut komiikan keinoin laihoja naisia. Esimerkiksi hänen vuonna 2006 julkaistun ruokakirjansa nimi on Laihoihin tyttöihin ei voi luottaa.