Scandinavian Hunks menetti televisiotähtensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tunnetuin miesten muodostama tanssiryhmä Scandinavian Hunks on menettänyt yhden pitkäaikaisista ja tunnetuimmista jäsenistään. MTV3 kertoi tänään, että Sami Sarjula on poistunut ryhmän riveistä.

Sami Sarjula voi olla joillekin tuttu myös Salatut elämät -saippuasarjasta, jossa hän esittää Ossi Puolakan roolia. Julkaisun mukaan Sarjula teki lopettamispäätöksensä jo kuukausi sitten ja on ollut jo yli vuoden ajan keikkatauolla suositun miesryhmän riveistä.

Jatkossa hän aikoo keskittyä näyttelemisen lisäksi oman autoalan yrityksensä pyörittämiseen ja muiden muassa ralliautoiluun. Aivan täysin Sarjula ei kuitenkaan vielä Scandinavian Hunks -ryhmäänsä jätä, sillä hän jätti Maikkarin haastattelussa takaportin esimerkiksi Hunks-kalenterikuville.