Suomalaisyhtyeen musiikkia massiivisessa taistelupelissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään julkaistava peliuutuus MAG on ennennäkemättömän laaja verkkomoninpeli, jossa jopa 256 pelaajaa voivat ottaa samanaikaisesti mittaa toisistaan. Peli sijoittuu maailmaan, jossa hallitukset antavat yksityisten sotavoimayhtiöiden tehdä likaiset työt puolestaan, kun globaali kriisi on saanut hallitukset sekasortoon.

MAG-pelissä on mukana myös sinivalkoista väriä, sillä pelin musiikista vastaa yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Apocalyptica. Apocalyptican rumpali Mikko Sirén ja sellisti Perttu Kivilaakso ovat säveltäneet taustamusiikin MAG:iin.

– Tämä oli hieno ja varsin ainutlaatuinen projekti. Musiikkia tehtiin hiukan eri kulmasta kuin ennen, vähän kuin olisimme tehneet leffaa. Musiikki on kuitenkin hyvin Apocalypticaa, mutta ehkä asteen äksympää, Sirén kertoo pelin musiikista.