Jackass-päätähti Johnny Knoxville Duudsonien tuottajaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka suomalainen hurjapääryhmä Duudsonit ovat solmineet Yhdysvaltojen Music Televisionin kanssa sopimuksen kaksitoistaosaisesta The Dudesons in America -televisiosarjasta.

Sarjan tuotantobudjetti on yli neljä miljoonaa euroa. Sopimus on ennennäkemätön saavutus suomalaisessa televisiohistoriassa, ja se takaa Duudsoneille lopullisen läpimurron kansainvälisinä televisioesiintyjinä. Ohjelma julkistetaan tänään MTV Upfronts -tapahtumassa New Yorkissa. MTV:lle pilotoitiin 23 uutta ohjelmaa ja ainoastaan viisi valittiin.

Sarja on Duudsoneiden tuotantoyhtiön Rabbit Filmsin ja Jackass-brändin takana olevan Dickhouse-tuotantoyhtiön yhteistuotanto, ja Yhdysvaltojen Music Televisionin lisäksi rahoittajana on Sub. Vastaavina tuottajina Rabbit Filmsin Jarno Laasalan ja Jukka Hildenin kanssa ovat Dickhousen Johnny Knoxville ja ohjaaja Jeff Tremaine. Johnny Knoxville myös vierailee sarjan tulevissa jaksoissa.

– On suuri kunnia tehdä töitä näiden jätkien kanssa, Knoxville kommentoi Duudsonit-yhteistyötä.

Kansainvälistymisen eteen on tehty johdonmukaisesti töitä viisi vuotta.

– Pohjanmaalta on rämmitty Hollywoodiin omin voimin, ja tuntuu mahtavalta kun työ nyt palkitaan! Jukka Hilden iloitsee.

Sopimuksissa on taattu, että Duudsonit-brändi pysyy jatkossakin pohjalaisten omissa käsissä.

– Ideoimme edelleen kaikki jaksot itse, eli omilla ehdoilla mennään, Jarno Laasala vakuuttaa.

The Dudesons in America -ohjelman kuvaukset käynnistyivät viime viikolla Kaliforniassa ja kestävät toukokuuhun saakka. Duudsonit kuvaavat myös muun muassa Texasissa, Floridassa ja Utahissa. Ohjelma tullaan näkemään myöhemmin myös Subilla. Subilla pyörivät paraikaa Duudsoneiden 4. kansainvälisen kauden jaksot perjantaisin klo 21.30.