Teinitähti Miley Cyrus myy vaatteitaan Haitin hyväksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Miley Cyrus tunnetaan sekä Hannah Montana -suosikkisarjan näyttelijänä että suosittuna laulajana. Maailman eniten ansaitseviin nuoriin julkkiksiin lukeutuva 17-vuotias on nyt kantamassa kortensa kekoon Haitin hyväksi.

Miley Cyrus on nimittäin perannut hieman vaatevarastoaan ja päättänyt huutokaupata asujaan. Niistä saadut varat hän on luvannut ohjata suoraan Haitin maanjäristyksen uhrien hyväksi, USA Today uutisoi. Asujen joukossa on myös Cyrusin viime viikonloppuna Grammy-gaalassa pitämä iltapuku. Tuotteet kaupataan eBay-nettihuutokaupassa eniten tarjoaville.

Tähän saakka lukuisat supertähdet, kuten esimerkiksi George Clooney ja Jennifer Aniston, ovat lahjoittaneet miljoonia Haitin hyväksi. Sen sijaan nuoremmat tähdet eivät ole vielä osallistuneet kampanjoihin kovinkaan näkyvästi, joten Mileyn esimerkki on positiivinen signaali muille nuorille viihdemiljonääreille.