Leif Garrett kiinni huumeista – pitkä vankeus uhkaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosien suosittu teinitähti Leif Garrett on nyt otsikoissa hieman vähemmän mairittelevissa merkeissä. Hänet on nimittäin pidätetty Los Angelesin metrossa huumeiden hallussapidosta epäiltynä. Kyseessä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun hän on kaltereiden takana.

Nykyisin 48-vuotias Garrett jäi kiinni Los Angelesin keskusasemalla maanantaina aamulla kello 11.20. Hänet pidätettiin ja kuljetettiin pidätysselliin, josta ex-tähti pääsi kuitenkin parin päivän lusimisen jälkeen vapaaksi keskiviikkona odottamaan oikeudenkäyntiä takuita vastaan. Oikeuden istunto järjestetään 24. helmikuuta, TMZ uutisoi.

Vuonna 2006 Leif Garrett jäi kiinni niin ikään metrossa hänen matkustettuaan ilman lippua. Lähemmässä tarkastuksessa hänen hallussaan löydettiin heroiinia ja muita kiellettyjä aineita. Tuolloin Garrett tuomittiin osallistumaan vieroitukseen, mutta hän ei ilmestynyt sinne, joten näyttelijä joutui istumaan kolme kuukautta vankilassa. Lisäksi hän sai kolmen vuoden ehdollisen tuomion. Tällä kertaa hän on siis rikoksenuusija, joten vähintään useamman kuukauden vankilatuomio voi olla odotettavissa.