Suosittu realitysarja lopetetaan yllättäen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin nähty ja alan harrastajien parissa suuren suosion ympäri maailmaa saanut American Chopper -realityohjelma on päätetty lopettaa. Moottoripyörien maailmaan keskittyvää televisiosarjaa ehdittiin esittää kuuden tuotantokauden ajan.

Sarjan fanit eivät ehdi kovinkaan pitkään valmistautua suosikkiohjelmansa päättymiseen, sillä eilen annetun ilmoituksen mukaan sarjan viimeinen jakso nähdään Yhdysvalloissa TLC-kanavalla jo ensi viikolla 11. helmikuuta. Sarjan lopettaminen tulee siis todellisena yllätyksenä.

Sarjan esittäminen alkoi vuonna 2003 Discovery Channel -kanavalla ja se siirtyi vuonna 2008 esitettäväksi TLC-kanavalle. Sarjassa seurattiin sen päähenkilön Paul Teutulin työskentelyä ja elämää moottoripyöräpajalla. Teutul itse kertoi lopettamisesta uutisoineelle New York Daily News -lehdelle odottaneensa vielä kahta tai kolmea tuotantokautta ennen ohjelman lopettamista.