Peter Andre ei kykene vieläkään haastateltavaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuoden riitaisimmasta julkkiserosta vastanneet Katie Price ja Peter Andre ovat edelleen rajusti sotajalalla. Viime viikolla Andre murtui itkuun haastattelussa keskustellessaan lastensa mahdollisesta uudesta isäpuolesta.

Tuolloin Sky News -ohjelman haastateltavana ollut poptähti halusi keskeyttää haastattelun jouduttuaan tunnekuohun valtaan. Hänen kerrottiin vuodattaneen kyyneleitä pitkään vielä kulissien takanakin. Seuraavana päivänä kaikki hänen tulevat haastattelunsa peruttiin.

Pari päivää haastattelun jälkeen selvisi, että Katie Price oli yllättänyt miesystävänsä marssittamalla tämän yllättäen alttarille Las Vegasin matkallaan. Ei siis ihme, että Peter Andre ei ole vieläkään halukas astumaan julkisuuteen, vaikka kysyntää olisi niin paljon kuin laulaja haluaisi tehdä. Tilannetta ei varmasti paranna lainkaan se, että Pricen aviomiehen kerrotaan joutuneen huijatuksi avioliittoon povipommin kanssa.