Tiger Woods kellisti tämänkin jättirintaisen kaunottaren

Viihdeuutiset · Stara.fi

Urheiluhistorian suurin seksiskandaali alkaa hiljalleen rauhoittua, kun sen keskiössä oleva golf-tähti Tiger Woods on saanut seksiriippuvuuden takia käymänsä hoitojakson taakseen. Samalla myös hänen vaimonsa Elin Nordegren on lehtitietojen mukaan valmis yrittämään uudelleen.

Vaimo ei siis olekaan ilmeisesti jättämässä miestään, joka jäi kiinni yli 15 eri naisen kanssa pettämisestä. Muutamat näistä naisista ovat sittemmin saaneet oman 15-minuuttisensa julkisuudessa, sillä innokkaimpia on viety keskusteluohjelmasta toiseen. Yksi heistä on Loredana Ferriolo.

Loredana Ferriolo päässyt vierailemaan yleensä varsin korkeasta tasostaan tunnetuissa 60 Minutes ja Dateline -ohjelmissa. Samalla ohjelmissa nähtiin millaisen povipommin kanssa Tiger oli ruotsalaissyntyistä vaimoaan pettänyt. Katso kuvat tästä.

Ferriolon kerrotaan kirjoittavan parhaillaan paljastuskirjaa kokemuksistaan Woodsin kanssa. Hänen mukaansa Tiger Woods harrasti orgioidensa aikana seksiä myös miesten kanssa. Ferriolo on tarjonnut kertomustaan julkaistavaksi miljoonan dollarin hintaan.