Facebook ei halua sinun kirjautuvan ulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimman yhteisösivuston muutokset ovat perinteisesti saaneet aikaan varsin suuria vastalauseita palvelun käyttäjien keskuudessa. Pari päivää sitten tapahtunut tuorein muutos ei ole ollut tästä poikkeus.

Erityisen tarkkana käyttäjien tulee nyt olla tarkistaessaan uudelleen yksityisyyteensä liittyvät asetukset. Samalla käyttäjiä on ärsyttänyt myös erään olennaisen toiminnon piilottaminen, sillä Facebook on vaivihkaa siirtänyt Kirjaudu ulos -toiminnon valikon taakse. Jokaisen sivun sijaan toiminto löytyy nyt Käyttäjätili-valikon takaa.

Toiminnon siirtäminen on aiheuttanut ärtymystä erityisesti sellaisten käyttäjien keskuudessa, jotka käyttävät yhteisöpalvelua yleisten tietokoneiden kautta esimerkiksi kouluissa, nettikahviloissa tai vaikkapa kirjastoissa. Facebookiin on tuttuun tapaan parissa päivässä perustettu jo useita ryhmiä, joissa edellistä ulkoasua vaaditaan palautettavaksi. Näin tulee tuskin kuitenkaan tapahtumaan.