Fringe-kaunotar Anna Torv riisuutui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa MTV3-kanavalla esitettävä suosikkisarja Fringe on nostanut julkkistähdeksi näyttelijättärensä Anna Torvin, joka on parhaillaan nousemassa raketin lailla Hollywoodin kuumien kaunotarten kärkijoukkoon.

Anna Torv nähdään nyt kuitenkin jossain aivan muualla kuin televisioruuduissa. Hän poseeraa nimittäin verkossa julkaistuissa rohkeissa valokuvissa muiden muassa yläosattomissa ja muutenkin varsin näyttävästi. Katso kuvat tästä. Muiden muassa Lost-sarjan taustalla häärineen J.J. Abrahamsin tuoreinta televisiosarjaa esitetään Suomessa perjantain myöhäisillassa. Torvin lisäksi sarjaa tähdittävät muiden muassa Joshua Jackson ja John Noble.

30-vuotias australialaissyntyinen Anna Torv tunnetaan parhaiten roolistaan Fringe-sarjan Olivia Dunham -nimisenä FBI-agenttina. Ennen läpimurtoaan hän teki muutamia pienempiä rooleja televisiosarjoissa ja elokuvissa. Vuonna 2009 hänet nimettiin Parhaan televisionäyttelijän ehdokkaaksi Saturn Award -palkintogaalassa. Tänä vuonna hn tulee tähdittämään muiden muassa The Pacific -sarjaa.