Robert Pattinson: Olen allerginen vaginoille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinityttöjen suursuosikeiksi nousseiden Twilight-elokuvien miespääosaa esittävä Robert Pattinson ei lukeudu arvostetuimpien näyttelijöiden joukkoon, mutta hän osaa kuitenkin sulattaa erityisesti nuorten naisten sydämet olemuksellaan.

Nyt hän on kuitenkin antanut varsin kärkevän lausunnon naisista. Details-lehden haastattelussa Robert Pattinson nimittäin kertoo vihaavansa naisten sukupuolielimiä, vaikka haastattelun kuvituksena on hänestä kuvia alastomana kylpevän naisen kanssa.

– Minä todella vihaan vaginoita. Olen allerginen vaginoille. Mutta voin sanoa että en edes huomannut niitä, koska kyseessä oli kahdentoista tunnin kuvaussessio, Pattinson kertoi Details-lehdessä.

– Sitä ikään kuin menee vain kuvattavaksi näiden naisten kanssa, jotka ovat siis alastomana viisi – kuusikin tuntia. En ollut oikeastaan valmistautunut sellaisiin kuvauksiin. En osannut yhtään keskustella heidän kanssaan. Onneksi minulla oli silloin krapula, Robert Pattinson muisteli kyseistä kuvausta.

Kuvaussession tuloksia voi ihastella esimerkiksi tästä.