80-luvun supertähdet Helsingin Kaisafestin pääesiintyjiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erityisesti 80-luvulla hyvin menestyneet Grace Jones ja Nina Hagen saapuvat tähdittämään Helsingin Kaisaniemen puiston Kaisafest 2010 -avajaiskonserttia lauantaina 12. kesäkuuta.

Hätkähdyttävä Grace Jones valloitti loppuunmyydyn katsomon edelliskerran Helsingissä viime kesänä Flow-festivaalissa. Nina Hagen on valloittanut ihailijansa jo 1980-luvulta alkaen.

Helsingin keskustaan Kaisaniemen puistoon rakennettavan suurteltan valloitti viime kesänä tuhatpäisen yleisönsä edessä Eva Dahlgren. Tänä vuonna on luvassa lisää vauhdikasta naisenergiaa Grace Jonesin ja Nina Hagenin musiikin myötä.

Kaiken kaikkiaan Kaisaniemen puistossa nähdään maailmatähtiä ja kotimaisia suursuosikkeja lähes kahden viikon ajan. Muiden konserttipäivien artistit julkistetaan lähiaikoina. Jättimäinen konserttiteltta takaa sen, että olosuhteet konserttipaikalla ovat loistavat säätilasta huolimatta. Anniskeluoikeuksista johtuen konsertteihin vaaditaankin yleisöltä 18 vuoden alaikäraja.