EMI perääntyi – Abbey Roadin studio ei myynnissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkimaailmaa on viime päivinä kuohuttanut maailmankuulun lontoolaisen Abbey Road -studion myyminen. Levy-yhtiö EMI ilmoitti äskettäin myyvänsä studion saadakseen varoja velkojensa maksamiseksi.

Tapaus nosti suuren mediamylläkän ja jopa The Beatles -yhtyeen Paul McCartney toivoi jonkun pelastavan yhtyeensä tunnetuksi tekemän studion. Nyt huolet on pyyhkäisty ainakin hetkeksi pois, sillä EMI on ilmoittanut ettei studio olekaan myynnissä ja vahvistanut, että levy-yhtiö haluaa jatkossakin omistaa maailmankuulun studion. Yhtiö on omistanut studion vuodesta 1929 saakka.

Samalla yhtiö kertoi tyrmänneensä studionrakennuksesta viime vuonna saamansa 30 miljoonan punnan ostotarjouksen ja työstävänsä parhaillaan kolmannen osapuolen kanssa suunnitelmia studion elvyttämiseksi nykyisestään. Studion pelastamiseksi syntyi kansanliike, joka näkyi muiden muassa Facebookissa, Twitterissä, yleisönosastoilla ja blogeissa. Säveltäjä Andrew Lloyd Webber ehti jo ilmaista kiinnostuksensa studion ostamiseen.