Urheilumaailman tuorein seksiskandaali paisuu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme kertoneet parin viime viikon aikana kuinka poptähti Cheryl Cole (kuvassa) on joutunut tuskaiseen tilanteeseen, kun hänen jalkapalloilijamiehensä Ashley Cole on jäänyt kiinni uskottomuudesta. Tapauksesta on tihkunut päivä päivältä uusia tietoja.

Tuoreimpien tietojen mukaan Ashleylle on nimittäin löytynyt jo neljä rakastajatarta. Viimeisin paljastus on Ann Corbitt, jota Ashleyn Chelsea-joukkueen mediavastaava Steve Atkins yritti hiljentää viimeiseen asti, Daily Mail paljasti eilen. Julkaisun saamien tietojen mukaan Atkins lähestyi naista sähköpostilla, jossa hän selitti kuinka tämän tulee toimia, ettei tapaus tule julkisuuteen.

Nainen otti kuitenkin yhteyttä News of the World -lehteen, jolle hän myi tarinansa. Corbitt väittää lehdessä ettei hän tiennyt Ashleyn olevan naimisissa ja lopettaneensa suhteen heti kun hän tuli asiasta tietoiseksi. Rakastajatar kertoi futarin todenneen, ettei hän tiedä miksi pettää. Tapauksessa on siis monia yhtymäkohtia taannoiseen Tiger Woodsin seksiskandaaliin.

Ashleyn vaimo Cheryl Cole on parhaillaan Yhdysvalloissa, jonne hän pakeni asiasta syntynyttä valtavaa mediakohua.