Avioero vie Cheryl Colen kivuliaaseen operaatioon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihde- ja urheilumaailmassa on seurattu parin viikon ajan varsin tiiviisti seksiskandaalia, jossa jalkapallotähti Ashley Cole on jäänyt kiinni vaimonsa, poptähti Cheryl Colen, pettämisestä. Tähän mennessä rakastajattaria on ilmaantunut jo viisi. Ashley ei ole suostunut pyytämään tekosiaan edes anteeksi.

Ei siis ihme, että Cheryl jätti aviomiehensä viime viikolla tekstiviestillä. Hän ilmoitti pettäjämiehelleen, että tämän tulee olla pakannut tavaransa ja poistunut talosta hänen palatessaan Yhdysvalloista. Näin lopulta tapahtuikin, ja Cheryl Cole palasi reissuta kahdeksan miljoonan euron arvoiseen luksuslukaaliin, josta aviomies oli muuttanut pois.

Eilen avioeronsa vahvistanut popkaunotar otti marraskuussa 2007 niskaansa aviomiehestään muistuttavan suuren Mrs C -tatuoinnin, mutta nyt hän on luonnollisesti tullut katumapäälle. Edessä on siis kivulias operaatio, kun tatuointi poistetaan neitokaisen niskasta laserilla. Operaatio maksaa noin 2.500 euroa, mutta sitä varten Cheryl joutuu The Sun -lehden mukaan lentämään ensin Los Angelesiin.

– Hän ei halua tulla muistutetuksi miehensä pettämisestä joka kerta kun hän kääntää selkänsä peilille. Hän aikoo poistaa tatuoinnin heti kun hän saa tilaa kalenteriinsa, ystäväpiiri perusteli päätöstä The Sun -lehdelle.