Conan O’Brien palasi julkisuuteen – sai jättisuosion

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Tonight Show -ohjelmansa NBC-kanavalla vain seitsemän kuukauden pestin jälkeen jättänyt televisioisäntä Conan O’Brien on palannut julkisuuteen. Parhaillaan pakkolomalla televisiosta oleva supertähti liittyi nimittäin internetin suosittuun yhteisöpalveluun.

Viime aikoina on huhuttu, että Conan O’Brien suuntaisi lähitulevaisuudessa esiintymään television sijaan livekeikoille niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Tiedoille ei ole vielä saatu vahvistusta, mutta nyt Conan on ainakin avannut suoran kanavan faneihinsa avaamalla oman Twitter-mikroblogin.

– Tänään haastattelin oravaa takapihallani ja sitten siirryttiin mainoskatkolle. Auttakaa minua, Conan veisteli ensimmäisessä kirjoituksessaan.

Hän lähetti ensimmäiseen tweettinsä keskiviikkoiltana ja sai välittömästi jättisuosion. Parissa tunnissa hänellä oli ilmoittautuneita lukijoita jo 42.000 ja muutamaa tuntia myöhemmin jo lähes 180.000, kun tieto Conanin blogista levisi verkossa kulovalkean tavoin. Tällä hetkellä hänellä on jo 225.000 lukijaa.

Conan O’Brienin ja kymmenien muiden superjulkkisten kirjoituksia voi seurata reaaliajassa viihdelehti Staran Jetset Live! -palvelussa, joka löytyy osoitteesta www.stara.fi/jetsetlive.