Pikkuhousujen hauskimmat viestit listattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ystävänpäivä ehti jo tulla ja mennä tältä vuodelta, mutta hauskalla viestillä varustetut alushousut lienevät oivallinen lahjaidea koska tahansa. Nyt amerikkalainen viihdeblogi on listannut verkon uumenista hauskimpia alushousuja.

Mukana on siis erilaisilla teksteillä varustettuja naisten pöksyjä. Miltä kuulostaisivat esimerkiksi pikkuhousut, joissa lukisi esimerkiksi ”Forget About It”, ”All You Can Eat”, ”403 Forbidden”, ”Crime Scene Do Not Cross” tai vaikkapa ”Your Boyfriend Wants Me”. Näitä tuotteita voi tarkastella esimerkiksi tästä.

Hieman ennen ystävänpäivää verkossa kerättiin aktiivisesti listoja myös lahjoista, joita ei kannata missään nimessä ostaan ystävänpäiväksi. Yksi huonoimmista vaihtoehdoista oli Hug-E-Gram, eli puhallettava halaus, jonka voi lähettää ystävälle postitse. Muita vastaavia lahjoja olivat muiden muassa henkilövaaka, anatomisesti aidonnäköinen suklaasydän, omasta luusta tehty koru, lahjakortti kauneusleikkaukseen ja Picasso-piilolinssit.