Lily Allenin koira isojen koirien raatelemaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Lily Allen on hiljalleen lunastamassa lupaustaan, jonka mukaan hän jättää musiikkiuransa ja keskittyy jatkossa aivan muihin asioihin. Hänen suunnitelmissaan on ollut muiden muassa vaatekaupan perustaminen yhdessä ystävänsä kanssa. Nyt Lilyllä on ollut suru-uutisia kerrottavanaan.

Laulajatähti kertoi jo kertaalleen hylkäämässään Twitter-blogissaan koiransa kovasta kohtalosta. Lilyn Mabel-koira joutui nimittäin isompien koirien raatelemaksi sillä seurauksella, että se sai vammoja muiden muassa jalkoihinsa. Suloinen nelijalkainen jouduttiin kiidättämään hoitoon eläinsairaalaan, ja nyt se voi jo paremmin, Lily kertoo.

Poptähti julkaisi toipilaana olevasta koirasta myös valokuvan, jossa se makaa säälittävän näköisenä pedissään molemmat takajalat paketissa. Katso kuva tästä. Aiemmin Mabel on ollut otsikoissa muiden muassa saatuaan Lilyltä lahjaksi näyttävän pinkinvärisen ulkoiluasun. Lily adoptoi kodittoman koiran itselleen vuonna 2008.