Tiger Woodsille jääkylmää kyytiä vaimolta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Reilu viikko sitten järjestämässään lehdistötilaisuudessa seksiskandaaliaan julkisesti anteeksi pyytänyt golf-tähti Tiger Woods ei ole päässyt vieläkään eroon skandaalistaan, sillä sen jälkipyykkiä pestään vielä pitkään. Viime viikolla hän sai kenkää yhdeltä suurimmista sponsoreistaan, kun PepsiCo Inc. ja sen omistama Gatorade lopettivat yhteistyön.

Myöskään pettäjäurheilijan kotona tilanne ei ole ilmeisesti juuri parantunut, vaikka avioeroa ei olekaan näillä näkymin tulossa. Tigerin vaimo Elin Nordegren ei nimittäin suostunut miehensä kanssa yhteiskuviin Woodsin päivää ennen lehdistötilaisuutta, The Sun uutisoi.

Eilen julki tulleiden tietojen mukaan 30-vuotias Elin on edelleen niin raivoissaan miehensä uskottomuudesta, ettei halua edes samaan kuvaan tämän kanssa. Tiger olisi halunnut saada perheidyllistään kuvan lehdistölle, mutta vaimo ei päästänyt kuviin myöskään perheen lapsia. Sen sijaan hän kieltäytyi jyrkästi moisista suunnitelmista. Lehden mukaan pariskunta ei nykyisin edes nuku samassa talossa.