Maailman suurimmat rinnat ovat 38KKK-kokoiset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rinnat ovat naisessa usein ensimmäinen ruumiinosa, johon miehet kiinnittävät huomiota. Äskettäin kerroimme kuvasarjasta, jossa lukuisia julkkismiehiä oli bongattu tuijottelemassa seuralaistensa rintavarustuksia. Eräät rinnat ovat kuitenkin ylitse muiden, sillä ne ovat maailman suurimmat.

Kyseessä on brasilialainen Sheyla Hershey, joka paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa on nykyisin huimat 38KKK. Tässä valossa realityjulkkis Heidi Montagin unelma H-kokoisista rinnoista tuntuu vielä lähes maltilliselta. Katso kuvat neitokaisen omasta kuvagalleriasta tästä.

29-vuotias Hershey on päässyt jättirinnoillaan myös Guinnessin ennätystenkirjaan. Ennen nykyistä kokoa hänen varustustaan oli kasvatettu jo kahdeksan kertaa ja edellinen koko oli 38FFF. Yhteensä hänelle on kuitenkin tehty jo 18 kauneusleikkausta. Ammatikseen Sheyla toimii – yllätys yllätys – laulajana, tanssijana ja näyttelijänä.