Anssi Kela kokoaa uransa tuplakokoelmalle – mukana myös uutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi viime vuosikymmenen menestyneimmistä kotimaisista artisteista, Anssi Kela, julkaisee tuplakokoelman Singlet 2000-2010 kymmenen vuoden uransa kunniaksi. Vuonna 2001 ilmestyi Anssin debyyttialbumi Nummela, josta tuli 160.000 myynnillään vuosikymmenen myydyin pitkäsoitto.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Anssi Kela käynnisti soolouransa julkaisemalla singlen Mikan faijan BMW, josta tuli todellinen jättimenestys ja koko kansan hitti. Juhlavuoden innoittamana Anssi on nyt kerännyt yksiin kansiin kattavan historiikin uransa vaiheista.

– Sanotaan, ettei entinen aika koskaan palaa. Paskapuhetta. Ei aika katoa mihinkään, jo kainen joutuu raahaamaan sitä perässään. Tälle levylle on pakattu neljäsosa elämästäni. Kuuntelijan kädessä levy on kevyt, minun kädessäni se painaa tonnin, Anssi summaa kokoelman kansiteksteissä.

Tuplakokoelma Singlet 2000-2010 sisältää kaikki Anssi Kelan julkaisemat singlet, kaksi uutta biisiä sekä livetulkinnat singlebiiseistä. Kokoelman kakkoslevy, livelevy Elossa Ruotsinlaivalla, nauhoitettiin Viking Isabellalla helmikuun alussa. Anssi haluaa näin tarjota kuulijoille mahdollisuuden kuulla myös sen, mitä vanhoille biiseille kuuluu tänään, vuosien jälkeen. Osa livetulkinnoista eroaakin melkoisesti alkuperäisistä versioista.

Anssi Kela vaikutti 90-luvulla Pekka ja Susi -nimisessä orkesterissa, jonka hajottua hän siirtyi soolouralle. Tuplakokoelmalla on myös kaksi ennen julkaisematonta biisiä.