Conan O’Brienin bloggauksille nauretaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan seitsemän kuukauden pakkolomalla televisiosta oleva suosikkijuontaja Conan O’Brien on viettänyt aikaansa tutustumalla muiden muassa bloggauksen maailmaan. Taannoin hän julkaisi ensimmäisen Twitter-viestinsä, ja hänelle ominainen vitsailu on jatkunut myös verkossa.

Ensimmäisesä blogiviestissään Conan vitsaili siitä kuinka hän seurasi kotipihallaan oravaa ja juonsi sen jälkeen ”katsojat” mainoskatkolle. Nyt hän on jatkanut samalla linjalla ja kirjoittanut esimerkiksi McDonaldsin ranskanperunoista. Kirjoitukset on noteerattu laajasti myös viihdelehdissä, jotka seuraavat muutenkin varsin tarkkaan televisiotähden tekemisiä.

Tuttuun tapaansa Conan on saanut hymyn huulille myös Twitter-viesteillään ja hän onkin saanut hyvin nopeasti itselleen paljon lukijoita. Viikossa hän on kerännyt itselleen vakiotilaajia jo yli 516.000 kappaletta. Bloggaaminen on kuitenkin supertähden mukaan raskasta.

– Tämä on vasta viides tweettini ja olen jo nyt rasittunut. Näin monta ihmistä tarvittiin, jotta sain kirjoitettua tämän päivän tweettini katkaravuista. Mitä hittoa!! Conan O’Brien kirjoitti ja lisäsi kirjoituksen yhteyteen myös valokuvan viittaamastaan ihmismäärästä.

– Söin juuri ranskalaiset Culver Cityn McDonaldsissa Lady Foot Lockerin liepeillä. NIIN SIISTIÄ. Jos löydät sinne, TILAA NUO RANSKALAISET, Conan jatkoi.

Conanin ja kymmenien muiden supertähtien kuulumisia voi seurata reaaliajassa Jetset Live! -palvelussa.

Uusimmat