Nokia luopumassa musiikin kopiosuojauksesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Digitaalisesti myytävän musiikin kopiosuojauksista ja niiden vaikutuksista musiikkimyyntiin on väännetty peistä jo vuosien ajan. Maailman suurin musiikkikauppa, Applen iTunes, luopui suojauksista jo tammikuussa 2009, minkä jälkeen sieltä ostettua musiikkia on voinut soittaa vapaasti kaikissa musiikkisoittimissa ja tietokoneissa.

Monet muut musiikkikaupat Nokia Music Store mukaanlukien ovat kuitenkin pitäneet kiinni kopiosuojauksesta, eli DRM:stä. Tämä on vähentänyt olennaisesti myyntimääriä, kun iTunes on samaan aikaan valloittanut markkinat lähes täysin. Surkean alun saanut Nokian musiikkikauppa on nyt kuitenkin huhujen mukaan seuraamassa Applen mallia. Symbian Blog ja PhoneReport uutisoivat molemmat Nokian suunnittelevan kopiosuojauksista luopumista.

Kuluttajat ovat toivoneet jo pitkään myyntiin DRM-vapaata musiikkia, jota voisi käyttää sellaisenaan kaikissa soittimissa. Tähän mennessä yhdestä kaupasta ostettua kopiosuojattua musiikkia ei ole voinut usein soittaa esimerkiksi matkapuhelimessa, iPodissa ja kotitietokoneessa, vaan kappaleet ovat olleet soitinkohtaisia. Tulevaisuudessa tämänkaltainen ylimääräinen rahastaminen on kuitenkin historiaa.

Ensimmäisenä musiikkiaan ryhtyi taannoin vapauttamaan kopiosuojauksesta EMI Music. Maailman suurimpiin lukeutuva levy-yhtiö SonyBMG teki puolestaan taannoin jättimäisen virheen lisäämällä CD-levyihinsä monin tavoin laittoman Rootkit-ohjelman, joka kaiken muun lisäksi toimi kuin virus ja avasi tietokoneisiin takaportin hakkereille. Myös yhtiön myöhemmin julkaisema poisto-ohjelma osoittautui vialliseksi. Tapaus on jäänyt historiaan kopiosuojauksen suurimpana virheenä.

Myös Microsoft petti asiakkaansa lopettamalla MSN Music -verkkokaupasta ostettujen kopiosuojattujen kappaleiden tukemisen uusissa laitteissa. Varmennuspalvelimen sulkeutuessa kuluttajien jo aiemmin laillisesti ostama musiikki muuttui yhdessä yössä käyttökelvottomaksi, mutta verkosta luvattomasti ja ilmaiseksi ladattua musiikkia pystyi kuitenkin edelleen kuuntelemaan uusissa laitteissa.

Uusimmat