Tiger Woodsin mailapoika puhuu suunsa puhtaaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Urheiluhistorian suurin seksiskandaali alkaa mahdollisesti olemaan hiljalleen jo takanapäin, mutta viikoittain asian tiimoilta tulee julkisuuteen jotain uutta. Nyt suunsa on avannut Tiger Woodsin mailapoika Steve Williams, joka on työskennellyt golf-tähdelle jo yhdentoista vuoden ajan.

Williams kertoi tarinansa 60 Minutes -ohjelman Uuden-Seelannin version haastattelussa.

– Skandaali on ollut elämäni vaikeinta aikaa, koska jokainen ihminen uskoo että minä tiesin tai että minun olisi pitänyt tietää että jotain oli tekeillä. En tiennyt mitään. Se on vastaukseni. Minun ei tarvitse selventää mitään tai kommentoida enempää. En tiennyt mitään, Steve Williams kertoi televisiohaastattelussa.

Samassa haastattelussa hän lisäsi, että olisi yrittänyt lopettaa moiset seksiseikkailut mikäli olisi ollut niistä tietoinen. Hän ei kuitenkaan halua jättää Woodsia skandaalin takia.

– Tietenkin olen vihainen hänelle. Miksi en olisi? Tunnen hyvin myös hänen vaimonsa ja heillä on kaksi ihanaa lasta. Kun sitä on jonkun todellinen ystävä, nyt on se hetki jolloin hän tarvitsee ystävän tukea eniten. Siksi en lähde pois. Tiger on yksi lähimmistä ystävistäni ja hän tarvitsee nyt tukeani.