Surkeimmat elokuvat ja näyttelijät ”palkittiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin Hollywoodissa palkittiin elokuvamaailman huonoimmat suoritukset Razzies-gaalassa. Nyt samanlaisen tilaisuuden on järjestänyt Latina-lehti, joka järjesti vuosittaisen Lazzies Awards -palkintogaalansa.

Näyttelijä Cameron Diaz sai tapahtumassa kyseenalaista kunniaa, kun hänet palkittiin surkeimpana näyttelijänä roolityöstään elokuvassa The Box. Rajusti flopannut elokuva sai aikanaan murska-arviot ympäri maailmaa. Diazin nimitystä perusteltiinkin juuri huonolla esityksellä ja huonoilla arvosteluilla. Erityisesti kritiikkiä sai hänen huono latinokorostuksensa sekä ”peura ajovaloissa” ilmeensä, joka hänellä oli läpi elokuvan.

Miesnäyttelijöiden puolella saman nimityksen sai Fame-elokuvan tähti Walter Perez. Huonoimmaksi elokuvaksi nimettiin edellämainittujen sijaan kuitenkin Fast And Furious.

Surkein ohjaaja oli The Ministers -elokuvan Franc Reyes ja huonoin valkokangaskemia oli puolestaan parivaljakolla Zoe Saldana ja Zachary Quinto. Vuoden ylihypetetyin elokuva oli Nine-musikaali ja vuosikymmenen huonoin elokuva oli Gigli. Television surkeimpina näyttelijöinä palkittiin The Beautiful Life -sarjan Sara Paxton ja Northers Lights -sarjan Eddie Cibrian.