Conan O’Brienin livekiertue varmistui! Keikka myös Suomessa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime kuussa kuinka Yhdysvalloissa liikkui huhu, jonka mukaan televisiosta parhaillaan pakkolomalla oleva televisiotähti Conan O’Brien suunnittelisi lähtevänsä faniensa pariin livekeikkojen merkeissä. Nyt kiertue on mahdollisesti varmistunut, sillä lipunmyynti on jo alkanut.

Yahoo! News kertoi helmikuussa saaneensa vihiä livekeikoista ja Euroopan kiertueesta. Conan on taustavoimineen pysytellyt kuitenkin hiljaa suunnitelmista, mutta perjantaina suuri amerikkalainen lipunmyyntiyhtiö Tickermaster toi myyntiin liput kiertueen ensimmäiselle keikalle. Fanit voivat nyt tehdä ennakkovarauksia Conanin live-keikalle, joka on määrä järjestää Phoenixissa 30. huhtikuuta.

Näiden tietojen mukaan Conanin livekiertue on siis tosiasia, joten samalla myös huhut Euroopan kiertueesta vahvistuivat merkittävästi. Mikäli O’Brien saapuu vanhalle mantereelle, lienee hyvin todennäköistä että hänet nähdään myös Suomessa.

Uusimmat