Gemma Arterton viettelevänä sängyllä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Quantum Of Solace -elokuvan naistähti Gemma Arterton kihlautui viime vuonna samaisessa elokuvassa päätähden Daniel Craigin sijaisvartaloa esittäneen stuntmiehen kanssa. Arterton tapasi Stafano-nimisen sijaisnäyttelijän Bond-leffan kuvauksissa ja parin kerrotaan ihastuneen ensisilmäyksellä toisiinsa.

Sittemmin hiljaiseloa julkisuudesta viettänyt Gemma poseeraa nyt GQ-lehden brittiversion huhtikuun numeron kannessa ja sisäsivuilla sensuelleissa valokuvissa, joissa muodokas kaunotat nähdään alusvaatteisiin pukeutuneena. Katso kuvat tästä. Lehden verkkosivuilta löytyy lisäksi näyttävä video kyseisestä kuvaussessiosta.

24-vuotias Gemma Arterton on aiemminkin seurustellut kuvausryhmän jäsenen kanssa, sillä toissa vuonna hän tapaili 19-vuotiasta espanjalaista stuntmies Eduardo Munozia. Pariskunta tapasi toisensa Munozin toimiessa Artertonin ratsastuksenopettajana Prince Of Persia : The Sands Of Time -elokuvan kuvauksissa. Suhde päättyi myöhemmin samana vuonna, sillä he olivat liian nuoria vakavaan suhteeseen eikä heillä ollut yhteistä kieltä.