Maailman seksikkäin antoi kylmää kyytiä pettäjämiehelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittimiesten taannoin maailman seksikkäimmäksi naiseksi äänestämä Cheryl Cole on ollut varsinaisessa kiirastulessa viime viikot. Hänen unelmansa perheen perustamisesta murskautui hetkessä, kun aviomies Ashley Cole jäi kiinni pettämisestä useiden naisten kanssa.

Ashley Cole kertoi viime viikolla oman elämänsä menneen piloille seksiskandaalin takia ja hän kertoi toivovansa että voisi palata takaisin yhteen. Laulaja-realitytähti Cheryl Cole ei ole kuitenkaan ottanut miehensä aneluita kuuleviin korviinsa, eikä hän ole suostunut päästämään aviomiestään edes yöksi pariskunnan hulppeaan miljoonakotiin, News of the World kertoo.

Cheryl pakeni skandaalia ensin Yhdysvaltoihin, josta käsin hän ilmoitti aviomiehelleen haluavansa että tämä muuttaa heti pois asunnosta. Kaunottaren mieli ei ole sittemmin muuttunut. Pariskunta tapasi toisensa perjantaina ensimmäistä kertaa viikkokausiin. Ashley oli lehden mukaan elätellyt toiveita yön viettämisestä kodissaan, mutta se ei Cherylille käynyt.

Popkaunotar käski miestä keräämään loputkin omaisuudestaan ja poistumaan paikalta. Ashleyn kerrotaan haluavan Cherylin epätoivoisesti takaisin, mutta neitokainen ilmoitti pari viikkoa sitten jättävänsä avioeropaperit. Vielä hän ei ole kuitenkaan hakenut virallisesti avioeroa.