Conan O’Brien muutti taiteilijan elämän kertaheitolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiosta pakkolomalla syyskuuhun saakka oleva Conan O’Brien suuntaa pian livekiertueelle teattereihin ja konserttisaleihin. Turneen nimeksi on nyt annettu ”Legally Prohibited from Being Funny on Television Tour”.

Kiertueen viralliseksi julistekuvaksi on valittu erään Conan-fanin taannoin NBC-kiistan aikana tekemä kolmevärinen kuva, joka on televisiotähden oransseja hiuksia lukuunottamatta mustavalkoinen. Alunperin Twitterissä julkaistun kuvan takaa löytyy taiteilija Mike Mitchell, jonka elämä on nyt muuttunut kertaheitolla.

Mitchell kertoi TMZ-julkaisulle Conanin taustavoimien ottaneen häneen yhteyttä ja tiedustelleen kuvan käyttöoikeuksien hintaa kiertueen virallisena kuvana. Taiteilija kertoo päässeensä hinnasta sopuun ja paljasti ansainneensa sopimuksesta tarpeeksi rahaa jotta voisi nyt pitää ”todella, todella, todella pitkän loman”. Kaiken lisäksi oikeudet kuvaan jäivät vielä taiteilijalle itselleen. Kuvan saama julkisuus on tuonut hänelle huimasti lisää töitä, joten loma saanee vielä odottaa.