Tanssii tähtien kanssa teki ihmeitä Pamela Andersonille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Povipommi Pamela Anderson on tullut tutuksi muiden muassa Baywatch-televisiosarjasta ja Playboy-lehdestä. Sittemmin hän on jo jättäytynyt aktiiviuraltaan, vaikka sitä ei heti uskoisi. Povipommi on nimittäin viikoittain otsikoissa viihdelehdissä ympäri maailmaa.

Pamela Anderson on mukana Tanssii tähtien kanssa -realityohjelman Yhdysvaltojen version seuraavalla tuotantokaudella. Pamelan parina toimii ammattitanssija Damian Whitewood. ABC-kanavalla esitettävän televisiosarjan harjoitukset ja kuvaukset ovat jo käynnissä, ja Anderson on ilmeisesti pitänyt kokemastaan.

– Minulla on niin hauskaa. Minulla ei ole minkäänlaista tanssitaustaa. On todella hyvä oppia jotain aivan uutta. Minusta tuntuu että olen tullut Baywatchista suoraan tähän. Viimeiset viisitoista vuotta ovat kadonneet, Pamela Anderson kirjoitti Facebookissa.

Pian hän kuitenkin lisäsi ettei puolitoista vuosikymmentä ole aivan taivaan tuuliin kadonnut, sillä hän sai sinä aikana kaksi suuresti rakastamaansa poikaa rokkari Tommy Leen kanssa.

– Lasten kasvattaminen on ollut kaikkein palkitsevinta työtä. Kiitän heistä Jumalaa. Kiitän myös että voin vielä 42-vuotiaana leikkiä ja pitää hauskaa.