Britney Spears osoitti eroväitteet perättömiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen viihdelehdet ympäri maailmaa uutisoivat kuinka poptähti Britney Spears olisi jälleen eronnut. Tällä kertaa hänen väitettiin eronneen poikaystävästään Jason Trawickistä, jonka kanssa laulaja on seurustellut jo pitkään. Väitteitä on kuitenkin aihetta epäillä.

Supertähti osoitti nimittäin jo heti eilen eroväitteet perättömiksi näyttäytymällä julkisuudessa yhdessä Jasonin kanssa. Harvoin yhdessä kuvattava pariskunta nähtiin kävelemässä shoppailureissullaan käsi kädessä sekä Beverly Hillsissä että Studio Cityssä. Näin julkkispari varmistui maksimaalisesta medianäkyvyydestä.

Pitkän maailmankiertueensa taannoin päättänyt Britney Spears on viime aikoina viettänyt paljon aikaansa lastensa kanssa lomaillen. Laulaja ja Jason ovat seurustelleet nyt noin vuoden ajan ja aiemminkin heidän on väitetty eronneen. Tämänkertainen perätön huhumylly ei siis ollut ensimmäinen laatuaan.