Rocklegenda Scorpions lopettaa uransa juhlalevyyn – Tarja Turunen mukana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuisesti suosittu saksalainen Scorpions-yhtye kertoi taannoin lopettavansa pitkän ja menestyksekkään uransa. Yli 40 vuotta kestänyt ura sinetöidään Sting In The Tail –albumin ja kolme vuotta kestävän kiertueen jälkeen. Levy ilmestyy 24. maaliskuuta

Saksan Hannoverissa vuonna 1965 perustettu hardrock-yhtye Scorpions pistää pillit pussiin vuosikymmenien musisoinnin jälkeen. Yhtye julkaisee ensi viikolla uransa viimeisen albumin nimeltään Sting In the Tail. Scorpions lähtee levyn myötä vielä massiiviselle kolmen vuoden maailman kiertueelle, ja päättää uransa sen jälkeen.

– Haluamme päättää hienon, pitkän uramme kunniallisesti, tekemällä upean viimeisen studioalbumin. Olemme onnekas yhtye siinä mielessä, että musiikin tekeminen on näidenkin vuosien jälkeen yhtä intohimoista kuin ennenkin, laulaja Klaus Meine kertoo.

Scorpions on myynyt urallaan yli 78 miljoonaa albumia maailman laajuisesti. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muiden muassa Still Loving You, Wind Of Change, Send Me An Angel ja Rock You Like A Hurricane. Uuden Sting In the Tail -levyn ensimmäinen single on The Good Die Young, jossa vierailee Tarja Turunen.

Uusimmat