Murhista syytetty hiphop-tähti itse hengenvaarassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-maailmassa väkivalta tai ainakin sen ihannointi kuuluvat olennaisena osana varsinkin kappaleiden lyriikoihin – ja murhattujen artistien määrän perusteella myös tosielämään. Näin on ilmeisesti myös Etelä-Afrikassa.

Maassa on nimittäin parhaillaan käynnissä paljon julkisuutta saanut oikeudenkäynti, jossa syytettynä on Jub Jub -niminen hiphop-artisti, joka on oikealta nimeltään Molemo Maarohanye. Häntä syytetään oikeudessa neljän nuoren surmaamisesta kilpa-ajon aikana.

Tapaus on aiheuttanut maassa mellakointia, kun raivostuneet asukkaat ovat osoittaneet mieltään oikeustalolla ja muiden muassa kivittäneet poliiseja. Mellakointi kiihtyi entisestään, kun oikeus päätti päästää arstistin odotttamaan oikeudenkäynnin jatkumista takuita vastaan vapaalla jalalla. Tämän jälkeen ihmisjoukko uhkasi polttaa artistin talon, uutistoimisto AP kertoi.