Bar Refaeli todellisissa herutuskuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Leonardo DiCaprion kanssa on-off -suhteessa jo pidempään ollut huippumalli Bar Refaeli sai kunnian poseerata viime vuonna Sports Illustrated -lehden maineikkaan uimapukunumeron kansikuvassa. Se sinetöi hänen nousunsa mallikaunotarten A-sarjaan.

Nykyisin Bar poseeraa viikoittain erilaisissa bikini- ja mallikuvauksissa, mutta aika ajoin hänet nähdään edelleen myös Sports Illustratedin sivuilla. Nyt on jälleen julkistettu otoksia kuvasarjasta, josta osa on nähty jo aiemminkin sekä lehdessä että verkossa. Kyseessä ovat varsinaiset herutuskuvat, joissa huippumalli on muiden muassa riisumassa bikineitään. Katso kuvat tästä.

24-vuotias israelilaissyntyinen Refaeli aloitti mallinuran jo kahdeksan kuukauden ikäisenä taaperona, mutta ammatiksi se muodostui vasta 15-vuotiaana. Sittemmin hän on koristanut lukuisten tunnettujen muotilehtien kansia Elle-lehdestä Sports Illustratediin. Vuonna 2005 Bar Refaeli kokeili siipiään myös näyttelijänä Pick Up -nimisessä saippuasarjassa. Viime aikoina hän on tehnyt hyväntekeväisyyttä yhdessä supermalli Petra Nemcovan kanssa.