Hiphop-tähti yllätti teinitähden maasturilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuusitoistavuotias laulajatähti Justin Bieber on Yhdysvalloissa parhaillaan yksi kuumimpia nuoria poptähtiä, vaikka Suomessa nuoren miehen musiikki onkin vielä pysytellyt lähes marginaalissa. Hittejä kotimaansa markkinoille suoltanut teinitähti sai taannoin varsin mieluisan syntymäpäivälahjan.

Justin Bieber kertoi brittiläisen Live From Studio Five -televisio-ohjelman haastattelussa viettäneensä aiemmin tässä kuussa syntymäpäiväänsä Los Angelesissa, kun hänen esikuvansa ja yhteistyökumppaninsa, maailmankuulu hiphop-tähti Usher saapui paikalle ja esitteli syntymäpäivälahjansa. Se olikin nuoren tähden mieleen, sillä lahja oli Range Rover -maasturi.

Taannoin Justin Bieber nousi Suomessakin otsikoihin aiheutettuaan valtavan kaaoksen nimmarikeikallaan New Yorkissa. Tuhannet innokkaat fanit pakkautuivat kauppakeskukseen ja poliisi joutui keskeyttämään tapahtuman. Väkijoukossa syntyi myös tappeluja fanien kesken, ja muutama fani jouduttiin kuljettamaan sairaalaan lievien vammojen takia.